Raidezeppeliini

Raidezeppeliini – Schienenzeppelin – Railzeppelin

”Raidezeppeliini” on 1930-luvulla Franz Kruckenbergin Deutsche Reichsbahnille kehittämä prototyyppi pikamoottorivaunusta, jonka piti saavuttaa silloisella rataverkolla 160 km/h nopeus ja uusilla suunniteluilla luotijunaosuuksilla jopa 200 km/h.

Vaunu on suunniteltu virtaviivaisella korillaan ja putkirakenteellaan kevytrakenteiseksi. Putkikehikko on verhoiltu hopeavärisellä ja palonkestävällä purjekankaalla. Jopa istuimet on tehty putkirakenteella ja päällystetty tekstiilillä.

Vaunun alusta koostuu kahdesta akselista, joista edessä oleva on tarkoitettu pelkästään peruutusajolle ja varustettu pienellä akulla toimivalla sähkömoottorilla. Taka-akseli on kokonaan ilman voimanlähdettä. Eteenpäin suuntautuva normaali ajo tapahtuu perällä sijaitsevalla puisella propellilla, joka saa voimansa 600 PS:n BMW:n lentokonemoottorista. Jarrutus tapahtui yksinomaan akseleiden kautta, koska propellin suuntaa ei pystytty silloin vielä kääntämään.

Ensimmäiset koeajot aloitettin 9. toukokuuta 1931 yleisellä rataverkolla. Niissä saavutettiin lopulta 230 km/h nopeus.

Vaunun kehitystä ei lopulta enää jatkettu Deutsche Reichsbahnin toimesta moninaisten muutosten jälkeen, joita tehtiin mm.alustalle, käyttövoimalle ja jarruille. Huomioon otettiin päätöksessä myös turvallisuusnäkökulmat, esim. rakenteen kestävyys verrattuna tavanomaisiin rakenteisiin. Sen sijaan Deutsche Reichsbahn otti käyttöön pikamoottorivaunun SVT 877 (pikamoottorivaunu polttomoottorilla) ”Lentävä Hampurilainen”, joka saavutti 160 km/h maksiminopeuden.

”Saxonia”

“SAXONIA” rakennettiin vuonna 1838 ensimmäiseksi Saksassa valmistetuksi veturiksi konepajalaitoksella Übigau Dresdenin lähellä Leipzig-Dresden-Rautatiekomppanialle (LDE). Se saavutti 8666 km pituisen uran ja se romutettiin vuonna 1843.

Vuonna 1840 rakennettiin toinen veturi samalla akselijärjestyksellä, joka sai nimekseen ”PHÖNIX”.

1988 otettiin Saxonian rekonstruktio käyttöön, joka saavuttaa maksiminopeudekseen 50 km/h.

Lähde: wikipedia

”Kotka”

Saksan rautatatiehistoria alkoi 7. joulukuuta 1835 avajaismatkalla, jonka  ”Kunikaallinen etuoikeutettu Ludwig-Rautatie-Yhtiö” toteutti kahden baijerilaisen teollisuuskaupungin Nürnbergin ja Fürthin välillä. Adleriksi, eli Kotkaksi nimitetty veturi tuli R. Stephensonin tehtaalta Englannista. Vaunut muistuttivat postivaunuja ja ne teetettiin paikallisilla vaunusepillä.

Melko suora Ludwiginrata oli 6 km pitkä. Myöhemmin sitä ei yhdistetty uusiin rakennetuihin ratoihin.

Aikalaiset kertoivat, että avajaismatkalla sekä matkustajat että katsojat olivat niin vaikuttuneita ylinsuuresta 30 km tuntinopeudesta, että heitä pyörrytti tai he alkoivat voida pahoin. Laiduneläimet viereisillä laitumilla väitettiin menneen paniikkiin.

Alkuperäinen juna ei säilynyt jälkipolville. Saksan rautateiden 100-vuotisjuhliin vuonna 1935 rakennettiin originaalille uskollinen työkuntoinen malli, joka säilyi jopa toisen maailmansodan yli, mutta joka tuhoutui melkein kokonaan tulipalossa Nürnbergin rautatiemuseossa vuonna 2005. Kaksi vuotta myöhemmin juna oli taas restauroitu ja se ajaa edelleen tilausajoja pienten ja isojen rautatiefanien iloksi.

Kenttäpostia

Tässä eräs kirje Elman suuresta kenttäpostikokoelmasta:

27.11.1942 Karjala

Rakkahin Elma!!!
Nyt riennän vastaamaan siihen tervetulleeseen kirjeeseen minkä sain vastaan ottaa täällä korven keskellä ja saan lausua mitä parhaimmat kiitokseni. Minun rauhaani ei kuulu entistä enempää aika vain matelee pientä hiljaa eteenpäin kohten synkkää tulevaisuutta. Nyt tämäkin kuukausi on aivan lopulla ja pian alkaa Joulukuu ja siinähän se joutuu ensi vuosikin mitä tuonnee se tullessaan. Joko mahtanee tulla se vuosi että tuo rauhan tullessaan meille korven tallaajille. Olisi kai se hauska että näkisi sen päivän jotta saisi vetää rässätyt sivili housut jalkaan ja astella rauhan polkuja vapaasti. Mutta ei osaa sitäkään toivoa kun maailma on niin kovasti sotajalalla ja sota vain laajenee päivä päivältä. Mutta tulee se rauhakin kun vain jaksaa otottaa ja sittenhän meille koittaa onnen aika kun minäkin pääsen vapaaksi ja saan tulla oman pienen rakkaan Elmani luokse……
Eikö olekkin hauskaa kun minä palaan vanhana taistelijana täältä sotasta ja sinä olet vastaan ottamassa minua asemalta kun aseman kello lyö puoli kakstoista. Saan painaa hyvän päivän suukon huulillesi rakkaani…. Sitten matkustamme sinun kotiisi missä meitä otottaa pieni juhla hetki mikä on erikoista meitän elämässä ja se varmasti pysyy kauan muistojen joukossa sitä ei voi unhoittaa koskaan, se loistaa elämän iltaan saakka….. Olen kovasti kaivannut ja otottanut sitä hetkeä koska saan kanssasi lähteä tuonne ilta kuutamon valaisemaan luontoon ja revon tulet taivaalla loimuten leikkiä lyö mutta nämä on vain haavetta eikä totellista elämää.
Ehkä lienee parhainta lopettaa kun vartio vuoronikin joutuu. Monin rakkain terveisin aina sinua kaipaava A.